torstai 12. maaliskuuta 2015

Mitä teinille kuuluu tänään, 15 vuotiaana?

Vuosi sitten pelästyimme toden teolla koska tämä skeittaileva ex-Perthes sai murtumaan jalkaansa. Röntgenissä totesivat että luuston kalkkipitoisuus oli alhainen ja pelkäsimme että leikkaus oli syynä siihen, mutta pelko oli turha. Kuulemma normaalia, kuten myös se että palautuminen entiselleen on yhtä normaalia.

Juoksuharrastus on purrut, hän oli huonoilla kenkillä ja farkuilla juossut toiseksi nopeimman ajan kahden rinnakkaisluokan joukosta. Eipä paljon enempää kertomista. Onneksi. ;-)

tiistai 19. helmikuuta 2013

"En kyllä aio tavata teitä enää..."

Välipakalta tuli kutsu polille ja viimeisestä käynnistä on kulunut pari vuotta. Emme ole edes ajatelleet koko Perthesiä ja poika sen kun skeittailee. Kenkiä kuluu ja viime viikolla postiin tuli parit kengät. Hiihtolomalla hän menee kaverinsa kanssa jonnekin Kuusamoon missä on avattu uusi skeittihalli.

Välipakka kertoi että tavallisesti hän voi luvata parikymmentä vuotta ilman oireita, mutta siinä vaiheessa Perthesiä sairastavan tulee miettiä vaihtoehtoja. Mutta meille hän kertoi, kuvien perusteella, että saamme kyllä unohtaa koko homman. Epikriisiä pukkas ja toivotti hyvää uutta vuotta. 

Oliko se siinä? Oli se meille.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Skeittikilpailu

Vuosi taas vierähtänyt ja olin unohtaa että pojalla on Perthes. Feissarissa näin päivityksen kaverilta joka oli kotiutunut polvileikkauksesta ja linkitti youtube-videon vastaavasta leikkauksesta. Katselin Perthes-aiheisia videoita ja olen ikikiitollinen että meidän lonkkaleikkaus onnistui yli odotusten. Tänään kävin hakemassa pojan skeittiparkista ja näin kuinka hän on edistynyt. Ymmärrän myös minkä takia hän osallistuu viikon päästä skeittikilpailuihin...

tiistai 1. helmikuuta 2011

Tilanne tänään

Ensin anteeksipyyntö siitä että blogin päivitystahti on ollut aivan liian tiheä... ;-)

Kävimme tarkastuskäynnillä viime viikolla, Merikanto täsmensi että neljä vuottahan tässä on vierähtänyt leikkauksesta-en ensin uskonut kuultua mutta tottahan se oli. Viime vuoden tarkastuksessa ei löytynyt moitittavaa vaikka liikeradat olivat tietenkin suppeammat kuin terveessä lonkassa. Silloin jalkojen pituudessa oli sentin parin ero mikä on tietenkin vaikeaa mitata, mutta nyt seistessä sekin ero oli kutistunut milleihin. Merikanto tosin täsmensi että "isän jalkojen pituudessa voi suurempi ero..."

Röntgenkuvissa ei omasta mielestä näkynyt lakeutta nivelpallossa ollenkaan ja niihin oli Merikanto erittäin tyytyväinen. Ensi vuonna tehdään tarkastuskäynti ilman röntgenkuvausta koska se on näyttävästi turhaa ja kannattaa tätten minimoida. Ainoa asia mikä erottaa tämän Perthes-pojan tavallisesta on ettei kengännauhoja ole molemmissa jaloissa yhtä helppo sitoa, mutta se ei vaikuttane ammatinvalintaan saatikka mihinkään muuhun. Ehkei 100% terve, mutta paljon terveempi kuin moni muu....

perjantai 17. lokakuuta 2008

Leikkauksesta ikuisuus


Ajallisesti leikkauksesta on kulunut joitain kuukausia, mutta elämäntilannetta katsoen siitä on ainakin sukupolvi... Aloitin blogin kirjottamista sen takia että voisi loputonta projektia seuraten nähdä edes jotain edistystä, että kirjoituksista voisi huomata kehityksen mikroaskelia. Toisin kävi.

Helmikuussa, nelisen kuukautta leikkauksen jälkeen, E oli kouluvoimistelussa mukana kuten muutkin sillä rajoituksella ettei hän hyppinyt tai juossut kovalla alustalla. Ontumista ei huomattu enää, sen tilalle oli tullut haavasta johtuvaa kutinaa. Fysioterapiaa saimme kerran pyytämällä viikottain, toukokuusta lähtien joka toinen viikko. Terapia oli lähinnä liikkuvuuden ja lihaksien vertaliemista terveeseen jalkaan ja harjotusten kertaaminen. E liikkui päivisin niin paljon että terapiasta saadut ohjeistukset jäivät tekemättä ajanpuutteen vuoksi. Parempi näin, jos lapsi ei saa normaalia liikuntaa, ovat harjoitukset erittäin tärkeät. Terapia alkoi allasterapialla joka oli E:lle paras mahdollinen alku, itsekin olin polskuttelemassa. Seurasi voimistelusalissa eri harjotuksia, juoksumattoa ja kiipeilyäkin.

Kesää odotellessa terveen jalan ulkorotaatio oli vain 5 astetta leikattua parempi, niinpä jäimme odottelemaan leikkausta roinan poistoa varten. 12.6 poistettiin tukirauta, ja seuraavana päivänä hän pääsi kotiin ja halusi heti ulos. Pari tuntia hän oli ulkona, veljekset kävelivät useita kilometrejä ja tiesin että en tarvinnut kantaa huolta tuosta sen enempää.

Kuukautta myöhemmin lähdimme risteilylle Tukholmaan, pojat olivat neljä kertaa lentäneet, Thaimaahan, Kanarialle, Tukholmaan, Legolandiin ja Kööpenhaminaan, mutta ristely oli kokematta. Tukholmaan tultuamme, kävelimme ensimäisen päivän aikana yli kymmenen kilometriä. Vanhaa kaupunkia kierrettiin puolitoista tuntia, junalla Södertäljeen, siellä kävelimme "Heureekassa" kuusi tuntia, tulimme hotellille ja vielä kahdeksan maissa jatkoimme patikontia... Ei minun pyynnöstä... ;-) Seuraava päivä oli edellisen kaltainen eikä kukaan meistä valittanut kävelemisen vaivasta...

Kyyneleitä valui tusinan verran ainoastaan silloin kuin haavasta poistettiin niitit/tikit joten kaiken kaikkiaan haitta leikkauksesta painottui itseeni. Näin sysimustat komplikaatiot ja pitkän palautumisen jonka aikana kaverit kaikkosivat, mutta turhaan. Välipakka ja Merikanto ylittivät odotukseni ja voin ehdottomasti suositella heitä leikkausta empiville. Vaasan Keskussairaala ovat myös tässä tapauksessa (kuten myös TAYS) hoitanut lastani yli odotukseni-kiitokset myös heille.

Mailista löytynee vastuksia kysymyksiin jos sinulla niitä on, peter.ahlroos@gmail.com

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Kuukausi sitten

On jäänyt blogi kirjoittaminen vähemmälle mutta kuukausi sitten oli tilanne kokonaan toinen:

Rullatuolin ja keppien varassa kävelimme, rappusissa kantaminen rupesi pikkuhiljaa kyllästyttämään, kuten myös lounastauon aikaistaminen koulupäivän päätökseen.

Saavuimme Tampereelle, väsyneinä ja kahvin puutteesta jonkulaisessa horroksessa. Röntgeniin pääsimme viiden minuutin sisällä, Jarmoa jouduimme odottelemaan yhtä lyhyen ajan.

Kuvat näyttivät hyviltä, luusto oli kasvanut odotetusti ja käsketysti E jätti kepit tuolille ja otti ekat askeleet. Tyylipisteitä ei toki herunut, mutta linnunpoikasmallista on hyvä lähteä parantamaan. Kävelytyyli oli ennen leikkausta ollut tasapainon pitämistä käsiä ja lantiota hyväksikäyttäen, nyt vielä voimakkaamin. Tyytyväisin mielin kiitimme Jarmoa, jätimme lainakepit ja -tuolin polille ja taksilla keskustaan syömään pizzaa...

Allasterapiaa Jarmo puolsi ja olemme Vaasassa käyneet kuutisen kertaa, ja jatkosta päätetään ensi kontrollin yhteydessä. Merikanto on konsultoimassa joten pääsemme hänen luo täällä Vaasassa. Olen itse puhunut fysioterapian tarpeesta ja saanut sen mustaa valkoisella kerran, ja suullisesti kolme kertaa, että koko kevään aikana fysio on tarpeen.

Säästäminen on luultavasti helpointa karsimalla ostopalveluja josta saisimme tarpeemme täytettyä. Sen takia on "kuulema" fysiolle ei kovinkaan paljon tarvetta, vaikka on pidetty yhteyttä Tampereelle. Siis sinne mistä olen itse saanut vahvistettua että koko kevään ajaksi, alussa jopa useammin kuin kerran viikossa, myöhemmin harvennee käynnit.

Tiedä häntä mitä kautta kaikki tieto kulkee, mutta itse olen tavallaan Perthes-projektin koordinaattori jolla on velvollisuus hankkia kaikki mahdolliset tiedot ja valvoa hoitoa alusta loppuun. Kiellettyjä liikkeitä olisi tullut tehtyä jos Vaasan fysioterapeutti olisi luottanut saamaansa väärin tietoihin Tampereen fysioterapeutilta joka oli unohtanut että tukirauta oli uutta mallia. Tiesin kieltää mikä-sen-liikkeen-latinalainen-nimi-nyt-onkaan mutta luultavasti ei vaurioita olisi tullut kuitenkaan koska paraneminen on ollut niin nopeaa.

Tänään E kävelee rappusia paljon paremmin kuin aikaisemmin syksyllä ennen leikkausta, pientä nykimistä tasapainon pitämisessä esiintyy mutta en millään usko sen olevan pysyvää. Ainoa huoleni on saada kävely semmoiseksi että nivel muotoutuu mahdollisimman pyöreäksi jotta tulevaisuudessa moiset vaivat olisivat erittäin kaukana.

Kontrollin jälkeen palaan taas kirjoittelemaan...

tiistai 4. joulukuuta 2007

Kuuden viikon kontrolli

Kuuden tunnin kuluttua soi herätyskello, menossa Tampereelle kuvaukseen. Pyörtuolin käyttö on vähentynyt, kävimme Citarilla keppien varassa ja käsivarsia hieman puudutti. Hän on itsekin kyllästynyt istumiseen mutta koulussa tuoli toimii osin turvakehikkona. Hieno tuoli jää tältä reissulta Tampereelle, sen uuden hienon tilalle saimme täältä Vaasasta vanhan raadon, toivottavasti saamme jättää sen pian nurkkaan pölyyntymään.

Työntekoani nämä viikot eivät ole haitanneet vaikka jokainen päivä on tuntunut kiiruhtamiselta. Onneksi olen pystynyt vaikuttamaan tapaamisiini sen verran että lounastaukoni ovat alkaneet samaan aikaan kuin E:n koulupäivät ovat päättyneet. Työpaikka, koti ja koulu sijaitsevat kilometrin säteellä eikä kukaan ole välttämättä edes huomannut hakevani ketään. Eikä rappusissa kantaminen ole muokanut kehoani ollenkaan, valitettavasti... ;-)


E odottaa pääsevänsä uimahalliin mahdollisimman nopeasti, toivotaan että pienen maitohirmun luusto on ennätysvauhdilla lujittunut ja saamme luvan tehdä kaikkea muuta kuin korkeushyppyä ilman patjaa...