Puolitoista vuotta sitten sain puhelun poikani E:n äidiltä, hän kertoi että E ei pystynyt kävelemään vessaan vaan ryömi vetäen toista jalkaa perässään. Hän oli silloin täyttänyt kuusi ja aloittanut esikoulun. Vaasan keskussairaalan kautta määrättiin kuukauden vuodelepoa, lonkanivelen tulehdushan tuo oli...
Tulehdus ei taantunut odotusten mukaisesti, joten sen oli oltava harvinaisen sitkeä. Lapset olivat viikko-viikko äitinsä luona mutta näimme parhaiksi antamalla E:n pysyä yhdessä paikassa. En ollut kovin hyvin perillä oireiden laajudesta-sen lisäksi minun ja entisen vaimoni kipukynnykset ovat toistensa vastakohtia ;-)
Kuukausi vierähti, esikoulu jatkoi mutta kivut saapuivat uudelleen. Tällä kertaa lääkäri pudisteli päätänsä, tämä erikoistunut lastenlääkäri ei pystynyt muuta ehdottaa kuin kortisoniruiskua suoraan lonkkaan joka kuudes viikko. Ihmettelin kuinka moneksi vuodeksi, ja vastaukseksi en saanut kuin nenäkkään kommentin. Vuodenvaihteen aikana olimme Thaimaassa, lämmin vesi teki lonkalle hyvää.
Pyysin kuvausta ja sen sain, vaikka olin erittäin epävarma nukutuksen tarpeellisuudesta.
Huhtikuussa kuvia tarkasteli kirurgi joka kävi säännöllisen harvaan Oulusta, totesi että Legg-Calvé-Pethes on todennäköinen syy särkyyn. E oli jo oppinut kävelemään ontuen säryn välttämiseksi. Ainoaksi lääkkeeksi ehdotettiin odotusta, kolmen kuukauden kuluttua piti arvioida tilanne uudestaan.
Syksyllä kirurgi totesi että tauti ei ole hidastunut, vaan etenee hiljakseen. Ratkaisuna on odotus tai leikkaus. Ympäripyöreitä mielipiteitä kuunellessa päätin selvittää mitä oikeastaan kannattaa. Perthes-yhdistyksen kautta päädyin Välipakkaan, ja koska tämä Oulun kirurgi pyysi minua kuuntelemaan useampaa, valinta oli selvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti